Selosteet ja ohjeet

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenten ja varajäsenten eettiset ohjeet

Nämä eettiset ohjeet koskevat Finanssivalvonnan johtokunnan jäseniä ja varajäseniä. Ohjeet koskevat heitä silloin, kun kyse on tehtävistä tai velvollisuuksista, jotka liittyvät selvästi heidän asemaansa Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenenä tai varajäsenenä.

Euroopan keskuspankin (EKP) neuvosto hyväksyi 12.3.2015 suuntaviivat yhteisen valvontamekanismin eettisiä sääntöjä koskevista periaatteista (EKP/2015/12). Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten on toteutettava tarvittavat toimet suuntaviivojen täytäntöön panemiseksi. Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenten ja varajäsenten eettiset ohjeet, arvopaperikaupankäyntiä ja vakuutussijoittamista koskeva ohje sekä ohje sisäpiiri-ilmoitusvelvollisille sisältävät suuntaviivoissa mainitut periaatteet.

Eettisten asiain neuvonantaja

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenten ja varajäsenten eettisten asiain neuvonantajana toimii pankkivaltuuston sihteeri.

Eduskunnan pankkivaltuusto on hyväksynyt eettiset ohjeet 8.6.2016.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenten ja varajäsenten edellytetään kaikessa toiminnassaan pidättäytyvän sellaisista toimista, jotka voivat aiheuttaa eturistiriitatilanteen Finanssivalvonnan ja johtokunnan jäsenen tai varajäsenen virkatehtävien hoidolle. Mikäli eturistiriitatilanne aiheutuu, tulee johtokunnan jäsenen ja varajäsenen ilmoittaa siitä pankkivaltuuston sihteerille viipymättä.

  • Eturistiriitatilanteella  tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilökohtainen etu voi vaikuttaa tai näyttää vaikuttavan velvoitteiden puolueettomaan ja objektiiviseen hoitamiseen.
  • Henkilökohtainen etu  tarkoittaa taloudellista tai muuta todellista tai mahdollista etua virkamiehelle, hänen perheenjäsenilleen ja muille sukulaisilleen tai hänen ystäväpiirilleen tai läheisille tuttaville.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen tai varajäsen ei saa pyytää, vastaanottaa tai hyväksyä itselleen tai toiselle henkilölle etua, joka liittyy jollakin tavalla hänelle uskottuihin tehtäviin tai velvollisuuksiin.

  • Edulla  tarkoitetaan mitä tahansa lahjaa, vieraanvaraisuutta tai muuta taloudellista tai ei-taloudellista etua, joka objektiivisesti parantaa vastaanottajan taloudellista, oikeudellista tai henkilökohtaista tilannetta ja johon vastaanottajalla ei ole oikeutta muulla perusteella.

Poikkeuksen muodostavat tavanomaiset tai arvoltaan vähäiset edut. Lahjoja, joiden arvo ei ylitä 50 euroa, voidaan pitää tavanomaisina. Jos syntyy sellainen erityistilanne, jossa yli 50 euron arvoisesta lahjasta ei voida kieltäytyä, lahja on luovutettava Finanssivalvonnalle, ellei 50 euron yli menevää määrää makseta Finanssivalvonnalle.

Etu ei saa olla toistuvaa eikä peräisin samasta lähteestä. Etu ei saa vaikuttaa tai näyttää vaikuttavan virkamiehen riippumattomuuteen tai puolueettomuuteen. Muiden viranomaisten, keskuspankkien, Euroopan unionin toimielinten tai kansainvälisten järjestöjen välisessä yhteistyössä tarjotut vieraanvaraisuudet, jotka ovat tavanomaisia, voidaan hyväksyä. Mikäli johtokunnassa on käsiteltävänä tai johtokunnan tietoon on saatettu, että sen käsiteltäväksi on tulossa valvottavaa koskeva asia, tulee johtokunnan jäsenen tai varajäsenen suhtautua pidättyvästi vähäisemmänkin vieraanvaraisuuden vastaanottamiseen valvonnan kohteelta.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenet ja varajäsenet eivät saa Finanssivalvonnan kustannuksella kestitä toisiaan tai tarjota heille muita etuuksia muutoin, kuin erikseen hyväksytyn käytännön mukaisesti.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenet ja varajäsenet, pitäen mielessään velvollisuutensa noudattaa riippumattomuuden periaatetta ja välttää eturistiriitoja, voivat hyväksyä kutsuja konferensseihin, vastaanottoihin, kulttuuritapahtumiin sekä muihin tapahtumiin ja tilaisuuksiin ja ottaa vastaan niihin liittyvää vieraanvaraisuutta, jos heidän osallistumisensa tapahtumaan on sopusoinnussa heidän velvollisuuksiensa täyttämisen kanssa tai se on muuten Finanssivalvonnan etujen mukaista.
 
Pääsääntönä on, että Finanssivalvonta maksaa Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenen tai varajäsenen matka- ja majoituskulut, kun Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen tai varajäsen matkustaa tässä ominaisuudessa. Johtokunnan jäsen tai varajäsen ei saa vastaanottaa palkkiota virallisessa ominaisuudessaan pitämistään luennoista tai puheista.
 
Näitä sääntöjä sovelletaan samalla tavalla Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenten ja varajäsenten puolisoihin, mikäli kutsut koskevat myös heitä, ja mikäli heidän osallistumisensa vastaa hyväksyttyä kansainvälistä tapakäytäntöä.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenen tai varajäsenen valvottavalta saamien luottojen, vakuutusten, palvelujen tai tuotteiden ehtojen tulee noudattaa yleisölle myönnettäviä ehtoja. Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen tai varajäsen tai hänen puolisonsa, alaikäinen lapsensa tai muu vajaavaltainen, jonka edunvalvoja Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen tai varajäsen on, ei saa vastaanottaa perusteetonta etua valvottavalta.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäseneen ja varajäseneen sovelletaan Finanssivalvonnassa voimassa olevaa sisäpiiri- ja kaupankäyntiohjeistusta.

Kaupankäyntiohjeistusta sovelletaan johtokunnan jäseneen tai varajäseneen tai heidän määräysvaltayhteisönsä arvopaperikaupankäyntiin ja vakuutussijoittamiseen sekä johtokunnan jäsenen tai varajäsenen vajaavaltaisen lapsen tai muun henkilön lukuun käytävään kauppaan, jos johtokunnan jäsen tai varajäsen edunvalvojana päättää kaupoista. Kaupankäyntiohjeistusta ei sovelleta johtokunnan jäsenen avio- tai avopuolisoon. Määräysvaltayhteisöllä tarkoitetaan yhteisöä, jonka äänivallasta tai osake- tai osuuspääomasta johtokunnan jäsenellä tai varajäsenellä on hallussaan yli 50 prosenttia. Omistusosuutta laskettaessa johtokunnan jäsenen tai varajäsenen omistusosuuteen luetaan hänen lähipiirinsä kuuluvan henkilön omistusosuus samassa yhtiössä. Lähipiiriin katsotaan omistusosuutta laskettaessa kuuluvan johtokunnan jäsenen tai varajäsenen aviopuoliso, vajaavaltainen, jonka edunvalvoja johtokunnan jäsen tai varajäsen on sekä muu perheenjäsen (perintökaaren 2 luvussa tarkoitetut eli serkkua läheisempi sukulainen), joka on asunut samassa taloudessa ilmoitusvelvollisen kanssa vähintään yhden vuoden.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen ja varajäsen ei saa hankkia valvottavan eikä muun Euroopan unionissa perustetun rahoituslaitoksen arvopapereita eikä tehdä lyhytaikaisia sijoituksia muihin arvopapereihin. Kaupankäyntiohjeissa on tarkemmin lueteltu, mitkä arvopaperit eivät kuulu rajoitusten ja hankintakiellon piiriin. On suositeltavaa, ettei Finanssivalvonnassa työskentelevä virkamies myöskään hankkisi sellaisen finanssimarkkinoilla toimivan muun ulkomaisen valvottavan arvopapereita, jolla on Suomessa sivukonttori/sivuliike tai jonka tytäryhteisö on Finanssivalvonnan valvottava. Arvopapereiden saaminen perintönä, osituksessa tai lahjana ei riko eettisiä ohjeita.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen ja varajäsen ei saa tehdä lyhytaikaisia sijoituksia säännellyllä markkinalla tai monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena Suomessa oleviin osakkeisiin tai sellaisiin rahoitusvälineisiin, joiden arvo määräytyy kyseisten osakkeiden perusteella.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenen ja varajäsenen on hankkiessaan arvopapereita tai niitä myydessään konsultoitava Finanssivalvonnan "Compliance Officeria" (CO).

Esteellinen henkilö ei saa osallistua asian valmisteluun, esittelyyn tai päätöksentekoon.

Finanssivalvonnan johtokunnan jäsen tai varajäsen ei saa käsitellä omaa tai läheisensä asiaa. Läheisellä tarkoitetaan hallintolain (434/2003) 28 §:n 2 ja 3 momenteissa tarkoitettua henkilöä. Henkilö on myös esteellinen, jos hänen puolueettomuutensa jostain muusta erityisestä syystä vaarantuu.

Mikäli syntyy epäselvyyttä siitä, miten jotakin näissä ohjeissa vahvistettua eettistä sääntöä tulee käytännössä soveltaa, Finanssivalvonnan johtokunnan jäsenen ja varajäsenen tulee näiden ohjeiden yhdenmukaisen soveltamisen varmistamiseksi kääntyä eettisten asiain neuvonantajan puoleen. Eettisten asiain neuvonantaja voi tarvittaessa antaa yksittäistapauksessa hyväksymisen poikkeamiseen ohjeista, mikäli kysymys on vähäisestä asiasta eikä eettisten ohjeiden yleisiä periaatteita rikota.