Selosteet ja ohjeet

Finanssivalvonnan henkilöstön arvopaperikaupankäyntiä ja sidonnaisuuksia koskevat säännöt

Finanssivalvonnan asema finanssimarkkinoita valvovana viranomaisena asettaa sen virkamiehille erityisiä eettisiä vaatimuksia. Fivalaisen tulee toiminnassaan ottaa huomioon valvojan tavoitteet ja toimia niiden puolesta. Hänen suhteensa tai taloudelliset yhteytensä valvottavaan eivät saa muodostua liian tiiviiksi tai muuten sellaisiksi, että hänen riippumattomuutensa voitaisiin kyseenalaistaa. Henkilöstöä koskee laaja sidonnaisuuksien (arvopaperiomistukset, luotot, takaukset, muut vastuut ja sivutoimet) ilmoitusvelvollisuus.

Virkamiesten on lisäksi noudatettava yksityiskohtaisia säännöksiä arvopaperi- ja vakuutussijoittamisessaan. Finanssivalvonnan johtokunnan hyväksymän henkilökunnan arvopaperikaupankäyntiä ja vakuutussijoittamista koskevan ohjeen mukaan fivalaisen tulee noudattaa seuraavia rajoituksia:

  • Hankintakielto: Fivalaisen ei tule hankkia valvottavan tai muiden Euroopan unionissa perustettujen rahoituslaitosten liikkeeseenlaskemia osakkeita, joukkovelkakirjoja, niihin liittyviä johdannaisia tai muita rahoitusvälineitä, joiden arvo määräytyy edellä mainittujen instrumenttien perusteella. Fivalaisen ei myöskään tule hankkia muun sellaisen ulkomaisen valvottavan, jolla on Suomessa sivukonttori/sivuliike tai jonka tytäryhteisö on Finanssivalvonnan valvottava, osakkeita, joukkovelkakirjoja, niihin liittyviä johdannaisia tai muita rahoitusvälineitä, joiden arvo määräytyy edellä mainittujen perusteella. Fivalainen ei myöskään saa sijoittaa sellaisiin yhteissijoitusyrityksiin, joiden pääasiallisena tarkoituksena on edellä mainittuihin rahoitusinstrumentteihin sijoittaminen.
  • Kaupankäyntiluvan pyytäminen: Fivalainen voi käydä kauppaa muiden listayhtiöiden kuin valvottavien tai EU-rahoituslaitosten osakkeilla tai niihin oikeuttavilla arvopapereilla, kun siihen saadaan ennen kaupantekoa erillinen lupa Finanssivalvonnan Compliance Officerilta. Jos Finanssivalvonnassa on lupaa pyydettäessä arvopaperin arvoon olennaisesti vaikuttavaa tietoa, ei lupaa myönnetä.
  • Lyhyen kaupan kielto: Fivalainen saa tehdä lyhytaikaisia sijoituksia vain poikkeustilanteissa, Finanssivalvonnan johtajan luvalla. Sijoitus katsotaan lyhytaikaiseksi, kun samanlajisen arvopaperin vastikkeellisen hankinnan ja luovutuksen tai vastaavasti luovutuksen ja hankinnan välinen aika on enintään kolme kuukautta.
  • Ohje koskee myös vakuutussijoittamista: Ohjetta sovelletaan myös sellaisiin sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin, joissa vakuutuksen arvo on sidottu jonkin ohjeen soveltamisalaan kuuluvan arvopaperin arvonkehitykseen, ja joissa vakuutuksenottaja itse valitsee, mihin sijoituskohteeseen hänen vakuutusmaksunsa sijoitetaan.

Tiedot fivalaisten arvopaperiomistuksista ja -kaupankäynnistä ovat julkisia. Ne ovat nähtävillä Euroclear Finland Oy:n asiakaspalvelupisteessä (Urho Kekkosen katu 5 C, Helsinki). Asiakaspalvelupiste on avoinna arkisin kello 9.00–16.00.

Katso myös