Joukkorahoituksen välittäjät
Alla kuvattu kansallisen joukkorahoituslain mukainen joukkorahoituksen välittäminen on mahdollista vain uuden EU:n joukkorahoitusasetuksen ((EU) 2020/1503) siirtymäsäännöksen mukaisesti ja enintään 10.11.2023 saakka.
Sijoitusmuotoinen joukkorahoitus
Jos yritykselle välitetään rahoitusta tarjoamalla sijoituskohteiksi rahoitusvälineitä (esim. osake tai joukkovelkakirjalaina), on kyse sijoitusmuotoisesta joukkorahoituksesta rahoitusvälineellä eli toimiluvanvaraisen sijoituspalvelun tarjoamisesta. Tämä edellyttää välittäjältä (esim. joukkorahoitusalustalla palvelua tarjoavalta) sijoituspalvelulain mukaisen toimiluvan. Sijoituspalvelujen tarjoamisen toimiluvanvaraisuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, onko kohteena oleva rahoitusväline listattu eli kaupankäynnin kohteena julkisella kauppapaikalla vai ei.
Sijoitusmuotoista joukkorahoitusta rahoitusvälineellä välittävä tarjoaa sijoittaja-asiakkailleen toimeksiantojen välittämistä. Tätä on mm. palvelu, jonka tarkoituksena on saattaa rahoitusvälineeseen liittyvän liiketoimen osapuolia yhteen siten, että näiden välillä on mahdollista toteuttaa liiketoimi. Toimeksiantojen välittämistä on siten myös merkintäpaikkana toimiminen, jossa palveluntarjoaja ottaa esimerkiksi osakeannin tai joukkovelkakirjan liikkeeseenlaskun yhteydessä vastaan merkintöjä yleisöltä ja välittää ne eteenpäin osakeannin järjestäjälle.
Jos sijoittajalle annetaan yksilöllisiä sijoittajan tarpeisiin sovellettuja suosituksia (neuvontaa) ostaa tai myydä tietty sijoituskohde (rahoitusväline), on kyse toimiluvanvaraisesta sijoitusneuvonnasta.
Toiminta, jossa joukkorahoituspalvelun tarjoaja tarjoaa rahoitusvälineen liikkeeseenlaskijalle palvelua sijoittajien hankkimiseksi, on toimiluvanvaraista liikkeeseenlaskun järjestämistä.
Sijoitusmuotoisen joukkorahoituksen välittäminen muulla kuin rahoitusvälineellä edellyttää rekisteröitymistä Finanssivalvonnan ylläpitämään joukkorahoituksen välittäjien rekisteriin.
Lainamuotoinen joukkorahoitus
Jos yritykselle välitetään elinkeinotoiminnan rahoittamiseksi velkarahoitusta muulla kuin rahoitusvälineellä niin, että joukkorahoituksen välittäjän asiakkaan ja lainaa saavan yrityksen välille syntyy velkasuhde, on kyse lainamuotoisesta joukkorahoituksesta. Tällaista palvelua tarjoavalta välittäjältä edellytetään rekisteröitymistä Finanssivalvonnan ylläpitämään joukkorahoituksen välittäjien rekisteriin. Luottolaitos, sijoituspalveluyritys, vaihtoehtorahastojen hoitaja tai maksulaitos voi välittää lainamuotoista joukkorahoitusta oman toimilupansa puitteissa erikseen rekisteröitymättä.