Valvottavatiedote 17.4.2018 – 26/2018

Euroopan valvontaviranomaiset ovat julkaisseet ohjeet tilisiirtojen väärinkäyttämisen estämisestä rahanpesussa ja terrorismin rahoittamisessa

​EU-asetus 2015/847 varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista (ns. maksun tiedot -asetus) astui voimaan 26.6.2015. Euroopan valvontaviranomaiset (ESAt) ovat 22.9.2017 julkaisseet ohjeet asetuksen artiklan 25 mukaisesti niistä toimenpiteistä, joihin maksupalveluntarjoajien on ryhdyttävä EU-asetuksen 2015/847 vaatimusten mukaisesti. Ohjeiden suomenkielinen käännös on julkaistu 16.1.2018.

Euroopan valvontaviranomaisten ohjeet sisältävät tarkemmat ohjeet siitä, miten maksunsaajan maksupalveluntarjoajien ja maksun välittäjinä toimivien maksupalveluntarjoajien tulee toimia täyttääkseen asetuksen 2015/847 vaatimukset. Maksupalveluntarjoajilla tulisi olla tehokkaat ja kattaviin riskiarvioihin perustuvat menettelytavat puuttuvien tai puutteellisten maksajan tai maksunsaajan tietojen havaitsemiseksi. Menettelyjen tulisi sisältää sekä reaaliaikaista että jälkikäteisvalvontaa. Maksupalveluntarjoajien tulisi myös määritellä riski-indikaattorit suuririskisten varainsiirtojen havaitsemiseksi. Lisäksi maksupalveluntarjoajien tulisi ottaa käyttöön tehokkaat riskiperusteiset menettelyt, joiden avulla määritetään, toteutetaanko, keskeytetäänkö vai hylätäänkö varainsiirto. Maksupalveluntarjoajien tulisi tunnistaa palveluntarjoajat, jotka jättävät maksaja- tai maksunsaajatiedot toistuvasti toimittamatta. Toistuvien laiminlyöntien arvioinnissa tulisi käyttää sekä määrällisiä että laadullisia kriteerejä.

Euroopan valvontaviranomaisten suomenkieliset ohjeet ovat nähtävillä Euroopan valvontaviranomaisten verkkosivuilla.

Euroopan valvontaviranomaisten ohje saatetaan kansallisesti voimaan Finanssivalvonnan määräyksillä ja ohjeilla 5/2018. Määräykset ja ohjeet tulevat voimaan 1.5.2018.

Euroopan valvontaviranomaisten ohjeisiin perustuen maksupalveluntarjoajien tulisi laatia riskiarvio ja sisäiset ohjeet, joissa ne ottavat kantaa mm. reaaliaikaisen ja jälkikäteisseurannan toteutukseen sekä määrittelevät arviointiperusteet vastapuolten laiminlyöntien merkittävyyden arviointiin.

Maksun tiedot -asetuksessa edellytetään, että toimijat ilmoittavat Finanssivalvonnalle maksujen tiedoissa havaitsemistaan puutteista. Euroopan valvontaviranomaisten ohjeiden mukaan ilmoitukset tulisi tehdä viivytyksettä ja viimeistään kolmen kuukauden sisällä siitä, kun toistuvat puutteet maksujen tiedoissa on havaittu. Ilmoituksesta tulisi käydä ilmi:

  • maksupalveluntarjoajan nimi, jolta tulevien maksujen tiedoissa toistuvasti ilmenee puutteita
  • maa, josta maksupalveluntarjoaja on saanut toimiluvan tai jossa se on rekisteröity
  • tieto puutteista: kuinka usein puutteita ollut, puutteiden ilmenemisen ajanjakso, tiedot asioista, jotka maksupalveluntarjoaja on kertonut puutteiden syiksi, tiedot toimenpiteistä jotka raportoiva maksupalveluntarjoaja on toteuttanut.

Ilmoitukset lähetetään Finanssivalvonnan sähköpostilaatikkoon maksuntiedot(at)fiva.fi.

Lisätietoja antavat

  • Erja Pullinen, riskiasiantuntija, puhelin 09 183 5358, erja.pullinen(at)fiva.fi
  • Anne Nisén, johtava riskiasiantuntija, puhelin 09 183 5211, anne.nisen(at)fiva.fi

Katso myös

Määräykset ja ohjeet 5/2018 Varainsiirtojen mukana toimitettavat tiedot maksajasta ja maksunsaajasta, annettu 13.3.2018, voimaan 1.5.2018.

Määräyksiin ja ohjeisiin liittyvät liitteet

1. Puuttuvia tai puutteellisia maksun tietoja koskeva ilmoitus tehdään oheisella lomakkeella

2. Euroopan valvontaviranomaisten suomenkieliset ohjeet puuttuvista tai puutteellisista maksajan tai maksunsaajan tiedoista