Finanssivalvonta lyhyesti

Finanssivalvonta on rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen, jonka valvottavia ovat muun muassa pankit, vakuutus- ja eläkeyhtiöt sekä muut vakuutusalalla toimivat, sijoituspalveluyritykset, rahastoyhtiöt ja pörssi. Valvottavat rahoittavat toimintamme 95-prosenttisesti, ja jäljelle jäävä viisi prosenttia rahoituksesta tulee Suomen Pankilta.

Finanssivalvonta toimii hallinnollisesti Suomen Pankin yhteydessä, mutta on päätöksenteossaan itsenäinen. Kertomusvuoden lopussa palveluksessamme työskenteli 244 henkilöä. Toimipaikkamme sijaitsee Helsingissä.

Toimintamme tavoitteena on finanssimarkkinoiden vakauden edellyttämä luotto-, vakuutus- ja eläkelaitosten ja muiden valvottavien vakaa toiminta. Tavoitteenamme on myös vakuutettujen etujen turvaaminen ja yleisen luottamuksen säilyminen finanssimarkkinoiden toimintaan. Lisäksi tehtäviimme kuuluu edistää hyvien menettelytapojen noudattamista finanssimarkkinoilla, ja yleisön tietämystä finanssimarkkinoista. Nämä tavoitteet ja tehtävät on kirjattu lakiin Finanssivalvonnasta.

Teemme työtämme pankki-, vakuutus- ja sijoituspalveluiden käyttäjien hyväksi.

Twitter

Tilillä seurataan EU:n finanssivalvontaviranomaisten viestintää sekä twiitataan muun muassa fivalaisten esiintymisistä, avoimista työpaikoista sekä pankki- ja vakuutusasiakkaiden suojaa koskevista teemoista.

Suosituimmat twiitit koskivat seuraavia aihepiirejä:

 

Aihetunniste_FI.png

Wiseling Oy:llä ei ole Finanssivalvonnan lupaa sijoituspalveluiden tarjoamiseen

Verkkouutinen 22.2.2021

Aihetunniste_FI.png

Finanssivalvonta peruuttaa Privanet Securities Oy:n sijoituspalveluyrityksen toimiluvan

Lehdistötiedote 2.7.2021

Aihetunniste_FI.png

Makrovakauspäätös: Lainakatto säilyy 85 prosentissa, lainanantajille suositellaan pidättyväisyyttä tuloihin nähden suurten ja pitkien lainojen myöntämisessä

Lehdistötiedote 17.12.2021