Johtokunta

Johtokunnan keskeisenä finanssimarkkinoiden valvontaa koskevana tehtävänä on asettaa erityiset tavoitteet Finanssivalvonnan Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 3 ja 3a §:ssä tarkoitettujen tehtävien hoitamiselle, Finanssivalvonnan toiminnalle ja päättää sen toimintalinjoista sekä ohjata ja valvoa näiden tavoitteiden toteutumista ja toimintalinjojen noudattamista.

Lisäksi johtokunnan finanssimarkkinoiden valvontaa koskevia tehtäviä ovat muun muassa niiden lain nojalla annettavien määräysten sekä ohjeiden hyväksyminen, joita se ei ole siirtänyt Finanssivalvonnan johtajan hyväksyttäväksi, hallinnollisista seuraamuksista päättäminen sekä makrovakausvälineiden käyttöä koskevien päätösten tekeminen.

Johtokunnan Finanssivalvonnan hallintoa koskevia keskeisiä tehtäviä ovat Finanssivalvonnan vuotuisen talousarvion käsitteleminen ja sen alistaminen Suomen Pankin johtokunnan vahvistettavaksi sekä kertomuksen antaminen pankkivaltuustolle vähintään kerran vuodessa Finanssivalvonnan toiminnalle asetetuista tavoitteista ja niiden toteutumisesta. Tähän sisältyy arvio valvonnassa odotettavista muutoksista, niiden vaikutuksesta valvontamaksukertymään sekä odotettavissa olevien muutosten edellyttämistä toimenpiteistä. Lisäksi johtokunnan tulee vuosittain kuulla finanssimarkkinoilla toimivien edustajia sekä kuluttajien ja finanssipalvelujen muiden käyttäjien edustajia valvonnalle asetetuista tavoitteista ja niiden toteutumisesta, talousarviosta ja edellä mainitusta arviosta valvonnassa odotettavista muutoksista, niiden vaikutuksesta valvontamaksukertymään sekä odotettavissa olevien muutosten edellyttämistä toimenpiteistä.

Johto-ja-henkilosto.jpg

Kuvassa Finanssivalvonnan johtokunta helmikuussa 2024
Takarivissä: Lasse Heiniö ja Martti Hetemäki
Eturivissä: Leena Kallasvuo, Marja Nykänen ja Jaana Rissanen
Kuva: Vesa Moilanen / STT-Lehtikuva

Johtokunta 2023

puheenjohtaja Marja Nykänen
varatuomari, Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja

varapuheenjohtaja Pauli Kariniemi
kauppatieteiden lisensiaatti (KTL), kauppatieteiden maisteri (KTM), Attestation Erasmus, osastopäällikkö, ylijohtaja, valtiovarainministeriö

Liisa Siika-aho (17.2.2023 alkaen)
hallintotieteiden maisteri, osastopäällikkö, ylijohtaja, sosiaali- ja terveysministeriö

Lasse Heiniö
filosofian kandidaatti (nyk. FM), sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä vakuutusmatemaatikko (SHV)

Leena Kallasvuo
kauppatieteiden maisteri

Martti Hetemäki
valtiotieteen tohtori, työelämäprofessori, Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto

Marja Nykäsen varajäsenenä toimi osastopäällikkö Katja Taipalus (valtiotieteiden tohtori, osastopäällikkö, Suomen Pankki). Pauli Kariniemen varajäsenenä toimi OTK, lainsäädäntöneuvos Paula Kirppu. Liisa Siika-ahon varajäsenenä toimi OTM, johtaja Jaana Rissanen.

Johtokunnan sihteerinä toimi varatuomari, johtava juristi Pirjo Kyyrönen. Johtokunta kokoontui 39 kertaa. Kaikkiaan jäsenille ja varajäsenille maksettiin vuoden aikana palkkioita yhteensä 84 426 euroa.