Valvonta- ja toimenpidemaksut

Valvontamaksut

Valvontamaksu on kalenterivuosittain Finanssivalvonnan valvottavilta ja muilta maksuvelvollisilta perittävä veronluonteinen maksu, jolla osaltaan katetaan Finanssivalvonnan toiminnasta aiheutuvia kustannuksia. Valvontamaksujen osuus rahoituksesta on ollut noin 90 % ja toimenpidemaksujen osuus noin 5 %. Lisäksi Suomen Pankki osallistuu Finanssivalvonnan rahoitukseen 5 % maksuosuudella.

Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetussa laissa (1209/2023, valvontamaksulaki) on yksityiskohtaiset säännökset siitä, ketkä ovat maksuvelvollisia, ja miten kunkin maksuvelvollisen valvontamaksu määräytyy. Valvontamaksu peritään joko perusmaksuna tai perusmaksun ja suhteellisen maksun yhdistelemänä. Perusmaksut ovat kiinteitä maksuja ja suhteelliset maksut muuttuvat laissa määrätyn kertoimen sekä suhteellisen tekijän, esimerkiksi tase tai liikevaihto, mukaisesti. Suhteellisena tekijänä käytetään edellisen vuoden vahvistetun tilinpäätöksen lukuja.

Valvontamaksut määräytyvät kyseessä olevalle vuodelle siten, että valvontamaksuja kerätään vain kuluvan vuoden budjetoituja menoja vastaavasti huomioiden Finanssivalvonnan muut tuotot sekä edellisiltä tilikausilta syntynyt mahdollinen rahoitusyli- tai alijäämä.

Esimerkki: Finanssivalvonnan budjetti on 30,0 miljoonaa euroa, budjetoidut toimenpidemaksut 1,5 miljoonaa euroa, Suomen Pankin rahoitusosuus 1,5 miljoonaa euroa ja edelliseltä vuodelta siirtynyt ylijäämä 1,0 miljoonaa euroa. Valvontamaksuilla katettavaksi jää 26,0 miljoonaa euroa. Valvontamaksulaissa määriteltyjen maksuperusteiden mukaan valvottavilta voitaisiin esimerkkitapauksessa kerätä valvontamaksuja maksimissaan 30,0 miljoonaa euroa. Kun valvontamaksujen tarve on 26,0 miljoonaa euroa, vähennetään kaikkien maksuvelvollisten maksuosuutta suhteellisesti saman verran (13,3 %) siten, että valvontamaksuja tulee kerättyä 26,0 miljoonaa euroa.

Valvontamaksu erääntyy maksettavaksi Finanssivalvonnan määräämänä ajankohtana, kuitenkin aikaisintaan kalenterivuoden kesäkuun viimeisenä päivänä. Valvontamaksu maksetaan yhdessä erässä.

Valvontamaksun palautus

Jos maksuvelvollisuus päättyy kesken kalenterivuoden, maksuvelvolliselle palautetaan hakemuksesta niin monta kahdestoistaosaa maksetusta suhteellisesta valvontamaksusta kuin maksuvelvollisuuden päättymisen ja kalenterivuoden päättymisen väliseen aikaan sisältyy täysiä kalenterikuukausia. Vakuutus- ja eläkelaitokselta peritään kuitenkin suhteellinen valvontamaksu sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana laitoksen koko vakuutuskanta tai eläkevastuu on luovutettu toiselle vakuutus- tai eläkelaitokselle taikka laitoksen vakuutustoiminnasta johtuvat vastuut on muutoin todistettavasti selvitetty. Perusmaksua ei palauteta, jos maksuvelvollisuus päättyy kesken kalenterivuoden. (laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta 12 §:n 2 ja 4 momentti).

Valvontamaksun palautusta voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, jonka tulisi sisältää seuraavat tiedot:

  • maksuvelvollisen ja laskun yksilöintitiedot
  • perustelu palautukselle ja maksuvelvollisuuden päättymiselle
  • päättymisajankohta
  • maksettu määrä
  • palautettava määrä
    hakija ja yhteyshenkilö
  • pankkiyhteys
  • lyhyt kuvaus maksuvelvollisuuden päättymiseen liittyvästä yritysjärjestelystä (esimerkiksi sulautuminen, liiketoiminnan siirto), jos sellainen on tapahtunut.
     

Palautushakemus osoitetaan Finanssivalvonnalle osoitteella:

Finanssivalvonta, PL 103, 00101 HELSINKI

tai sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo(at)finanssivalvonta.fi

Toimenpidemaksut

Osa Finanssivalvonnan päätöksistä ja muista toimenpiteistä on maksullisia. Maksulliset toimenpiteet ja niistä perittävät maksut on kuvattu toimenpidehinnastossa.

Toimenpidemaksu peritään jälkikäteen (poikkeus vakuutusedustajan rekisteröintihakemus).

Laskutus ja perintä

Valvonta- ja toimenpidemaksujen laskutusta ja laskujen perintää hoitaa Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (Palkeet). Finanssivalvonnan valvontamaksut ja pääosin toimenpidemaksut ovat julkisoikeudellisia suoritteita. Näitä maksuja korkoineen saadaan periä ulosottoteitse ilman erillistä tuomiota tai päätöstä. Finanssivalvonta voi myöntää maksuaikaa valvonta- ja toimenpidemaksujen suorittamiseen hakijan tilapäisessä maksuvaikeustilanteessa. Kirjallinen hakemus maksujärjestelystä lähetetään ennen laskun eräpäivää osoitteeseen palkeet(at)bof.fi.

Finanssivalvonnan pankkiyhteystiedot

  IBAN BIC / SWIFT

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
PL 1243 
00075 DANSKE BANK

FI10 8129 9710 0182 43 DABAFIHH

Voimassaoleva hinnasto

Toimenpidehinnasto 1.1.2024 (pdf)

Aikaisemmat hinnastot

Toimenpidehinnasto 1.1.2022 (pdf)

Toimenpidehinnasto 1.1.2021 (pdf)

Toimenpidemaksun määräytymisen yleiset periaatteet

Finanssivalvonnan perimiin toimenpidemaksuihin sovelletaan valtion maksuperustelakia (150/1992) ja Finanssivalvonnan maksullisten suoritteiden hinnastoa. Hinnastossa käytetään pääsääntöisesti kiinteitä hintoja. Suoritteille, joiden työmäärä voi vaihdella poikkeuksellisen paljon, käytetään kiinteän perushinnan lisäksi tuntihintaa. Tuntihintaa käytettäessä siitä ilmoitetaan hakijalle/tilaajalle ennen maksun määräämistä.

Toimenpidemaksu peritään

  • Jos toisen viranomaisen toimenpide edellyttää Finanssivalvonnan toimenpiteitä (esim. valmisteleva työ/päätösesitys), peritään niistä maksu hinnaston sekä mahdollisten erilliskustannusten mukaan. Ellei muuta ole määrätty peritään maksu käytetyn työajan mukaisesti.
  • Jos yksittäisen suoritteen käsittely mahdollistaa tosiasiassa usean rinnakkaisen suoritteen aikaansaamisen, maksu peritään käytetyn työajan mukaan.
  • Hinnaston mukainen toimenpidemaksu peritään sekä myönteisistä että kielteisistä ratkaisuista. Jos asian käsittely keskeytyy sen vuoksi, että hakija peruuttaa hakemuksensa, peritään maksu asian käsittelyyn siihen asti syntyneistä kustannuksista. Tämä koskee myös sellaisia tilanteita, joissa hakija ennakkohakemusvaiheessa päättääkin olla tekemättä virallista hakemusta. Asian käsittelyyn syntyvät kustannukset määritetään käytetyn työajan ja mahdollisten asian käsittelyyn liittyvien erilliskustannusten osalta (kokonaiskustannus). Jos kyseessä on tavanomainen, rutiiniluonteinen hakemusasia, kustannus voidaan määrittää myös prosessikuvauksen osoittaman asian valmisteluasteen mukaisesti.
  • Jos toimenpide on pantu vireille edellisen hinnaston voimassaoloaikana, noudatetaan hakemuksen jättämishetkellä voimassaolleita hintoja tai voimassa olevia hintoja, mikäli se johtaa hakijalle edullisempaan ratkaisuun.
  • Toimenpidemaksujen määräytymisen perusteena on omakustannusarvo (kokonaiskustannukset) sen mukaisesti, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään.
  • Jos hinnastosta ei löydy hintaa maksulliselle suoritteelle, niin käytetään tuntihintaa 131 euroa jokaiselta asian käsittelyyn käytetyltä työtunnilta.

Toimenpidemaksua ei peritä

  • Toimenpidemaksuja ei peritä suoritteista, jotka syntyvät jatkuvan valvontatyön osana ja jotka kohdistuvat tai voivat kohdistua useampaan valvottavaan tai valvottavaan rinnastettavaan tahoon. Jatkuvan valvontatyön kustannukset peritään valvontamaksuina sen mukaan
    kuin Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetussa laissa (1209/2023) säädetään.

Finanssivalvonnan maksulliset suoritteet ovat pääosin julkisoikeudellisia suoritteita.

Julkisoikeudellisten suoritteiden perinnästä ulosottoteitse ilman erillistä päätöstä on erikseen säädetty.

Maksimimaksut

Suoritteiden, joille on hinnastossa määrätty lisätuntihinta keskimääräisen työmäärän ylittävältä osuudelta, maksimimaksut muodostuvat seuraavasti:

  • Valvottava tai muu maksuvelvollinen, jonka tase tai hallinnoitavien varojen määrä on yli 10 miljardia euroa, maksu voi olla enintään kymmenkertainen perusmaksuun nähden.
  • Valvottava tai muu maksuvelvollinen, jonka tase tai hallinnoitavien varojen määrä on 1 - 10 miljardia euroa, maksu voi olla enintään viisinkertainen perusmaksuun nähden.
  • Muut valvottavat tai maksuvelvolliset, maksu voi olla enintään kolminkertainen perusmaksuun nähden.

Maksimimaksut eivät koske hinnaston erillisissä liitteissä määriteltyjä maksuja.