Makrovakauspolitiikka

Makrovakauspolitiikalla tarkoitetaan makrovakausvalvontaa ja -analyysiä täydentäviä erityisiä järjestelmäriskien ehkäisyyn kohdistettuja toimenpiteitä, joiden perimmäisenä tarkoituksena on turvata koko finanssijärjestelmän vakaus. Makrovakauspolitiikka tukee siten mikrotason valvontaa sekä finanssi- ja rahapolitiikkaa kestävän talouskasvun saavuttamiseksi.

Makrovakauspolitiikasta päättää Finanssivalvonnan johtokunta. Toimenpidepäätösten perustana on perusteellinen asiantuntija-arvio, jonka keskeisenä tehtävänä on tunnistaa mahdolliset finanssijärjestelmän vakautta uhkaavat riskit mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asiantuntija-arviota ohjaavat määrälliset riskimittarit, joiden on tutkimusten ja empiirisen kokemuksen perusteella todettu kuvaavan järjestelmäriskien muodostumista ja finanssisektorin tilaa. Suomessa asiantuntija-arvio laaditaan laajassa viranomaisyhteistyössä, johon osallistuvat Finanssivalvonnan lisäksi Suomen Pankki, valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö.

Käytännössä finanssisektorin tilaa ja sektoria uhkaavia makrovakaudellisia riskejä arvioidaan makrovakauspolitiikan välitavoitteiden kautta. Välitavoitteet muodostavat analyyttisen perustan järjestelmäriskien arvioimiseksi ja ohjaavat riskejä ehkäisevien toimenpiteiden valintaa sekä näiden toimivuuden seurantaa. Yhteiseurooppalaisten käytäntöjen saavuttamiseksi Euroopan Järjestelmäriskikomitea on esittänyt suosituksen makrovakauspolitiikan välitavoitteista ja välineistä (EJRK/2013/1). Suosituksen mukaan kansallisten makrovakausviranomaisten välitavoitteisiin olisi sisällyttävä seuraavat tavoitteet:

1. hillitä liiallista luotonannon kasvua ja velkarahoituksen käyttöä
2. vähentää ja ehkäistä liiallista maturiteettiepätasapainoa ja markkinoiden epälikvidiyttä
3. vähentää suorien ja epäsuorien riskien keskittymistä
4. vähentää väärien kannustimien vaikutusta ja moraalikatoa järjestelmässä
5. vahvistaa rahoitusinfrastruktuurien kykyä selviytyä häiriöistä.

Kutakin makrovakauspolitiikan välitavoitetta voidaan hallita yhden tai useamman makrovakausvälineen avulla. Makrovakausvälineet perustuvat EU-lainsäädäntöön (niin sanottu EU:n vakavaraisuusasetus sekä luottolaitosdirektiivi), jota voidaan täydentää kansallisessa lainsäädännössä makrovakaudesta vastaavalle viranomaiselle erikseen myönnetyillä valtuuksilla. EU- ja kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvistä mahdollisista toimenpiteistä on kerrottu enemmän osiossa Makrovakausvälineet.

^{Lähde: ESRB – Flagship Report on Macro-prudential Policy in the Banking Sector}