Tulkinta 25.4.2014 – 2/2014

Tulkinta toissijaiseen pääomaan luettavan debentuurin juoksuajan määrittämisestä

FIVA 3/01.02/2014

Tulkinta

Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan sellaisia debentuureja, joita maksetaan takaisin ennen kuin juoksuajan viisi (5) ensimmäistä vuotta on kulunut, ei saa EU:n vakavaraisuusasetuksen (EU 575/2013) 63 artiklan nojalla lukea osaksi omia varoja siltä osin, kuin pääoma ei ole ensimmäistä viittä vuotta pysyvästi laitoksen käytössä.

Tulkinta ei koske vakavaraisuusasetuksen artiklan 484 siirtymäsäännöksen mukaan debentuureja, jotka on laskettu liikkeeseen 31.12.2011 tai sitä ennen.

Perustelut

Ennen 1.1.2014 omiin varoihin toissijaisina omina varoina luettavista instrumenteista säädettiin luottolaitostoiminnasta annetun lain (121/2007, jäljempänä LLL) 46 §:ssä. LLL 46 §:n 4 kohtaa on tulkittu Suomessa vakiintuneesti siten, että toissijaisiin omiin varoihin luettavissa viiden (5) vuoden mittaisissa debentuureissa voi olla lyhennysohjelma.

CRR:n soveltaminen alkoi 1.1.2014. Sen mukaan luottolaitos tai sijoituspalveluyritys voi lukea toissijaiseen pääomaan sellaiset instrumentit, jotka täyttävät 63 artiklassa luetellut edellytykset.

CRR:n säännökset ovat tarkentaneet juoksuaikaa koskevien säännösten sisältöä. Instrumenttien tai etuoikeudeltaan huonompien lainojen alkuperäinen maturiteetti on vähintään viisi vuotta (art. 63 kohta g). Lisäksi instrumenttien tai etuoikeudeltaan huonompien lainojen osto-optio voidaan toteuttaa tai ne voidaan lunastaa, ostaa takaisin tai maksaa varhain takaisin viranomaisen luvalla (artikla 63 j ja artikla 77). Lupa voidaan antaa vain, mikäli omien varojen luokitusta koskevissa säännöissä tai verotuskohtelussa on tapahtunut muutos, jota ei voitu kohtuudella ennakoida liikkeeseenlaskuajankohtana (artikla 78). Lupamenettely ei koske lyhennysohjelmien hyväksymistä ennen liikkeeseenlaskua.

Pääomainstrumenttien tulee Finanssivalvonnan tulkinnan mukaan täyttää kaikki 63 artiklassa mainitut ehdot. Tämä tulkinta perustuu siihen, että CRR:n 63 artikla seuraa sisällöltään juoksuajan osalta aiemmin voimassa olleen vakavaraisuusdirektiivin (2006/48/EY) sanamuotoa. Basel 3:n ja CRR:n tarkoituksena oli parantaa instrumenttien ehtoja pääoman pysyvyyden kannalta, mikä näkyy muun muassa vakavaraisuusasetuksen resitaalista 72. Lisäksi resitaaleista 9 ja 12 näkyy, että soveltamista oli tarkoitus yhdenmukaistaa Euroopan Unionissa. Myös resitaalit tukevat sitä tulkintaa, että asetuksen artiklaa 63 tulee lukea kokonaisuutena.

Muuta

EU:n vakavaraisuusasetuksen yhtenäisen soveltamisen vuoksi Finanssivalvonta noudattaa Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) tekemiä EU:n vakavaraisuusasetusta koskevia tulkintoja.

Finanssivalvonta tulee tarvittaessa tekemään EBAlle tulkintapyynnön siitä, onko mahdollista, että toissijaiseen pääomaan luettavalla debentuurilla on (viiden) 5 vuoden pituinen juoksuaika siten, että pääomaa voidaan lyhentää sopimusehtojen mukaisesti ennen juoksuajan päättymistä. EBAlta on jo kysytty, tuleeko (viiden) 5 vuoden juoksuajan koskea koko pääomaa.

Finanssivalvonnan käsityksen mukaan ainakin Euroopan Unionin Baselin pankkikomiteaan osallistuvissa jäsenmaissa kanta on ollut jo aiemmin Finanssivalvonnan tässä tulkinnassa esittämän mukainen.

Finanssivalvonta antaa juoksuaikaa koskien tulkinnan, koska EBAn kanta asiaan ei ole tiedossa ja tässä esitetty tulkinta debentuurien juoksuajan määrittämisestä poikkeaa aiemmasta.

Sovellettavat lainkohdat

EU:n vakavaraisuusasetus (EU 575/2013) 63 artikla, resitaalit 9,12 ja 72.

Lisätiedot

Lisätietoja antavat tilinpäätösasiantuntija Olli Salmi, puhelin 010 831 5315, ja lakimies Minna Sahari, puhelin 010 831 5319.