Blogi 24.4.2023 – 1/2023

Pankkien ilmastoriskitietojen läpinäkyvyys edistää ilmastonmuutoksen taloudellisten riskien arviointia

Kirjoittaja Niina de Neumann työskentelee Finanssivalvonnassa pankkivalvojana.

Euroopan keskuspankin (EKP) pankkivalvonta on arvioinut pankkien julkistamia ilmasto- ja ympäristöriskitietoja jo muutaman vuoden ajan. Arvioiden taustalla on vuonna 2020 julkaistu EKP:n ilmasto- ja ympäristöriskien hallinnan valvontaodotukset. Valvontaodotukset sisältävät myös odotuksen siitä, mitä ilmasto- ja ympäristöriskitietoja pankkien odotetaan julkistavan. Viimeisimmän arvion mukaan suurin osa pankeista julkistaa perustason tietoja, mutta vasta noin kolmasosan tiedot ovat kattavampia.

Taloudellisten riskien arviointia

Ilmastonmuutos ja sen riskit ovat tällä hetkellä paljon esillä myös pankkisektorilla. Ilmastonmuutos on ollut käynnissä vuosikymmenten ajan, ja ilmastoriskien taloudellisia riskejä on jo toteutunut. Esimerkiksi Euroopassa on koettu valtavia tulvia ja kuivuutta, joista on aiheutunut mittavia taloudellista vahinkoa. Usein taloudellisten riskien ajatellaan tarkoittavan kiinteistöjen vakuusarvon laskua. Riskit ovat kuitenkin monitahoisempia ja kattavat ympäristöriskejä laajemmin. Muun muassa vedenpuute ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen voivat aiheuttaa välillistä taloudellista vahinkoa toimitusketjujen katkeamisen kautta. Toimitusketju voi katketa veden, maaperän köyhtymisen tai energian puutteen takia aiheuttaen taloudellisen riskin toteutumisen pankin rahoittamilla sektoreilla.

Pankkien on tunnistettava ja hallittava ilmastoriskejä siinä, missä ne tunnistavat ja hallitsevat muitakin pankkitoiminnan riskejä. Ilmastotietojen julkistaminen lisää mahdollisuutta arvioida ilmastonmuutoksesta aiheutuvia taloudellisia riskejä pankkisektorilla. EKP:n arvion mukaan pankit eivät vielä julkaise tarpeeksi tietoa, jotta markkinoilla olisi laajasti kattavaa tietoa pankkien ilmastoriskeistä ja niiden mahdollisista vaikutuksista pankeille.

Toisaalta ilmastonmuutos tuo esiin myös rahoitusmahdollisuuksia, kun siirrytään kestävämpään talouteen. Riskienhallinnan onkin pysyttävä ajan tasalla ja tunnistettava muun muassa pankin asiakkaiden kyky siirtyä kestävämpään talouteen.

Pankkien jatkettava tietojen julkistamista

Pankit julkistavat erilaisia sitoumuksia ja tavoitteita vähentää ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä. Tavoite voi olla esimerkiksi luottosalkun päästöjen vähentäminen tiettyyn aikaan mennessä. Tavoitteiden tarkoitus on hyvä, mutta arvion mukaan usein taustatiedot ovat vielä puutteellisia. Kattava kuva pankin riskeistä saadaan, kun julkistetuista tiedoista selviää myös se, mitä asetetut sitoumukset ja tavoitteet tarkalleen pitävät sisällään. Monet pankit ovat ilmoittaneet esimerkiksi luottosalkun tavoitteista, joissa luotonantoa tietyille hiilivaltaisille sektoreille vähennetään.

Pankkien ilmastotietojen julkistaminen etenee ja sääntely lisääntyy. Ilmastoriskejä on aktiivisesti tunnistettava, seurattava sekä hallittava, jotta pystytään arvioimaan ilmastonmuutoksen taloudellisia riskejä sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä.

Katso myös