Lehdistötiedote 28.3.2017

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit 31.12.2016: Finanssisektori vakaa, matala korkotaso rasittaa kannattavuutta ja digitalisaatio vaatii investointeja

Finanssivalvonnan tänään julkaisemien joulukuun lopun tietojen mukaan Suomen pankki- ja vakuutussektorien vakavaraisuus on kokonaisuutena tarkastellen vahva.

−Sektorien tuloksentekokykyä rasittavat matalan korkotason lisäksi digitalisaation edellyttämät investoinnit, johtaja Anneli Tuominen sanoo. −Uudistumista vaaditaan, mutta se ei saa tapahtua riskienhallinnan kustannuksella, Tuominen muistuttaa.

Pankkisektorin kannattavuus heikkeni hieman, mutta vakavaraisuus parani

Pankkisektorin kannattavuus heikkeni hieman, mutta vakavaraisuus oli vahva ja koheni edelleen. Kuluja kasvattivat digitalisaation kehittämishankkeet, ja samalla pankit joutuvat huolehtimaan myös perusjärjestelmiensä kunnosta.

Pankkisektorin kokonaisvakavaraisuussuhde 31.12.2016 oli 23,9 % (30.6.2016: 22,9 %) ja ydinvakavaraisuussuhde (Common Equity Tier 1) 21,7 % (30.6.2016: 20,9 %).

Eläkeuudistus mahdollistaa suuremman sijoitusriskin ottamisen

Työeläkelaitosten vakavaraisuus vahvistui loppuvuodesta, koska sijoitusten tuotot ylittivät tuottovaatimuksen. Vakavaraisuusaste oli 28,6 % (30.6.2016: 26,0 %). Kasvanut riskinotto nosti vakavaraisuusrajaa, joka oli 14,8 % (30.6.2016: 12,6 %), mikä on korkein taso 2010-luvulla. Työeläkelaitosten riskiperusteinen vakavaraisuusasema oli keskimäärin 1,9 (30.6.2016: 2,0).

Vuoden 2017 alussa tuli voimaan useita työeläkejärjestelmää koskevia uudistuksia, joista osakeriskin siirto entistä suuremmalta osalta työeläkejärjestelmän yhteiselle vastuulle mahdollistaa suuremman sijoitusriskin ottamisen.

Henki- ja vahinkovakuutussektorien vakavaraisuudet hyvällä tasolla

Henki- ja vahinkovakuutusyhtiöiden sijoitustuotot olivat hyvät. Henkivakuutusten uusmyynti väheni merkittävästi, joka johtui erityisesti kapitalisaatiosopimusten myynnin laskusta. Vahinkovakuutusyhtiöiden maksutulon kasvu on ollut pysähdyksissä vuoden 2015 alusta lähtien. Tämä puolestaan johtuu mm. lisääntyneestä hintakilpailusta ja ulkomaisten toimijoiden tulosta markkinoille. Vahinkovakuutustoiminnan kannattavuus oli paras kautta aikojen.

Sekä henki- että vahinkovakuutussektorien vakavaraisuudet säilyivät koko vuoden hyvinä. Kaikki yhtiöt täyttivät sekä vähimmäispääomavaatimuksen että vakavaraisuuspääomavaatimuksen.

Sijoitustuotteiden myyntiin tulossa lukuisia tiukennuksia ensi vuonna

Vuoden 2018 alussa sijoitustuotteiden myyntiä koskeva sääntely tiukentuu monilta osin ja laajentuu koskemaan myös vakuutussektoria. Muutokset koskevat mm. henkilökunnan osaamisvaatimuksia, palkitsemista ja selonottovelvollisuutta.

Lisätietoja antavat

  • Anneli Tuominen, johtaja
  • Jyri Helenius, apulaisjohtaja
  • Samu Kurri, osastopäällikkö

Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin 050 385 5154, arkisin klo 9–16.

Artikkelit

Valvottavien taloudellinen tila ja riskit 1/2017 (katso raportit julkaisuarkisto Heldasta)

Katso myös

Lehdistötilaisuuden esitysmateriaali (pdf)