14. Yhtiöt toimineet viherpesun riskin vähentämiseksi

Viherpesuun (kyselyssä Greenwashing-riski) kiinnitetään enenevässä määrin huomiota. Muun muassa Euroopan komissio valmistelee ns. Green Claims -direktiiviä ja ESMA huomioi aiheen valvonnan painoalueissa.1 CSRD:n mukainen kestävyysraportointi lisää kestävyystietojen saatavuutta, luotettavuutta sekä vertailukelpoisuutta ja vähentää siten viherpesun riskiä.

Finanssivalvonta pyysi tarkastusvaliokuntia kuvaamaan, ovatko tarkastusvaliokunnat kiinnittäneet huomiota viherpesun riskiin2 ja mahdollisesti suunnitelleet, arvioineet tai toteuttaneet toimenpiteitä riskin vähentämiseksi (kysymys 9).

Finanssivalvonnan saamien vastausten perusteella noin kolmasosa tarkastusvaliokunnista oli kokouksissaan käsitellyt viherpesun riskiä. Monissa vastauksissa kerrottiin, että riskiä viherpesuun pyritään vähentämään yhtiöiden toiminnassa esimerkiksi henkilöstöä kouluttamalla tai asettamalla tieteeseen perustuvat kestävän kehityksen tavoitteet.

Vastaajista noin puolet kertoi, että yhtiöissä vähennetään riskiä viherpesuun huolehtimalla siitä, että raportoitavat kestävään kehitykseen liittyvät tiedot sekä käytännön toimenpiteet ovat luotettavia, esimerkiksi seuraavasti:

  • ”The risk related to green claims used in marketing and sales is mitigated via ensuring all environmental claims are based on 3rd party verified data.”
  • ”Tarkastusvaliokunta on varmistanut, että yhtiössä on tunnistettu riskejä ESG-tavoitteiden saavuttamiselle sekä määritetty riskien torjumiseksi tarvittavat toimenpiteet. Näin yhtiö myös mitigoi mahdollista ”viherpesutilannetta” jossa toiminta ei vastaa viestittyjä tavoitteita.”

Useat vastaajat kiinnittivät huomiota siihen, että viherpesun riski liittyy myös kestävän kehityksen tavoitteiden asettamiseen sekä niistä viestittämiseen ja markkinointiin. Vastauksissa mainittiin muun muassa, että ”toimintaa korjataan välittömästi, jos huomataan, että jokin väite on ymmärrettävissä väärin tai on virheellinen. Yhtiö pyrkii kestävyysviestinnässään poikkeuksetta läpinäkyvyyteen ja tietojen vertailukelpoiseen viestimiseen.”

Finanssivalvonnan saaman käsityksen mukaan tarkastusvaliokunnat ovat tietoisia viherpesun riskistä. Tarkastusvaliokunnilla on tärkeä, kestävyysraportoinnin luotettavuuteen myötävaikuttava rooli.


1 Esimerkiksi Euroopan arvopaperimarkkinavalvojien yhteiset painoalueet ja Progress Report on Greenwashing.
2 Tässä kyselyssä termillä greenwashing tarkoitetaan eurooppalaisten valvontaviranomaisten (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen, ESMA, Euroopan pankkiviranomainen, EBA ja Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen, EIOPA) määritelmän mukaista viherpesua. Viherpesua tapahtuu esimerkiksi silloin, kun yhtiön raportointi tai muu viestintä sisältää epärealistista tai harhaanjohtavaa informaatiota yhtiön kestävään kehitykseen liittyvistä tavoitteista tai saavutuksista. Greenwashing voi olla tahatonta tai tahallista. (www.esma.europa.eu/press-news/esma-news/esas-put-forward-common-understanding-greenwashing-and-warn-risks).

Seuraava sivu: 15. Tarkastusvaliokunnat tunnistaneet useita haasteita kestävyysraportointiin valmistautumisessa