Valvottavatiedote 8.12.2017 – 69/2017

IFRS 9 rahoitusinstrumentit käyttöönoton vaikutuksista annettavat tiedot luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kansallisten tilinpäätösvaatimusten mukaisesti laadituissa erillis- ja konsernitilinpäätöksissä 31.12.2017

Luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten kansallisesti laadituissa erillis- ja konsernitilinpäätöksissä sovelletaan 1.1.2018 alkaen rahoitusinstrumenttien osalta IFRS 9:n Rahoitusinstrumentit  luokittelu- ja arvostussäännöksiä nykyisen IAS 39 Rahoitusinstrumentit: Kirjaaminen ja arvostaminen sijasta, mikäli IFRS 9:n myötä kaavaillut muutokset sääntelyyn tulevat voimaan esitetyn mukaisesti. Keskeisin muutos on, että myönnetyistä luotoista ja tietyistä sijoituksista kirjataan arvonalentumisia etupainotteisemmin perustuen odotettavissa oleviin luottotappioihin.  Uusi rahoitusvarojen luokittelu perustuu liiketoimintamallille ja luokiteltavan rahoitusvaroihin kuuluvan erän sopimuskohtaisille ehdoille.

IFRS 9:n vaatimusten soveltamisen alkaessa 1.1.2018 Finanssivalvonta ohjeistaa, että uuden sääntelyn vaikutuksista tulisi antaa tietoja jo vuoden 2017 tilinpäätöksessä. Ohjeistuksen sisältö perustuu IAS 8:n Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet, kirjanpidollisten arvioiden muutokset ja virheet kappaleille 8.30–8.31.

Tilinpäätöksessä tulisi kertoa

  • että 1.1.2018 yhteisö alkaa soveltaa rahoitusinstrumenttien luokittelussa ja arvostamisessa IFRS 9:n Rahoitusinstrumentit vaatimuksia
  • tiedossa oleva tai kohtuudella arvioitavissa oleva informaatio, jolla on merkitystä arvioitaessa uuden sääntelyn käyttöönoton vaikutusta yhteisön tilinpäätökseen kaudella, jolla sitä sovelletaan ensi kertaa.

Tällöin yhteisön tulisi harkita seuraavien tietojen esittämistä

  • tulevat tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden tai niiden luonteen muutokset
  • kuvaus vaikutuksista, joita uudella sääntelyllä odotetaan olevan yhteisön tilinpäätökseen
  • myös tieto siitä, jos vaikutus ei ole tiedossa eikä kohtuudella arvioitavissa.

Tietoja voisi antaa erikseen uudesta luokittelusta sekä arvonalentumismallista ja sen keskeisistä piirteistä, sisältäen tiedot merkittävän luottoriskin lisääntymisestä, maksukyvyttömyyden määrittelemisestä, ja eteenpäin suuntautuvan informaation sisällyttämisestä laskentaan. Tietoja olisi hyvä antaa myös uuden sääntelyn ennakoidusta vaikutuksesta yhteisön omiin varoihin ja vakavaraisuuden tunnuslukuihin.

Lisäksi toimintakertomuksessa annetaan tietoja olennaisista tapahtumista tilikauden päättymisen jälkeen (VMA 3:11.1:n 2. kohta), joita Finanssivalvonnan voimassaolevien tilinpäätöstä ja toimintakertomusta koskevien määräysten ja ohjeiden 2/2016 luvussa 8.6.3 Olennaiset tapahtumat kohta (47)1täsmentää.

Lisätietoja antavat

  • Teija Rehn, tilinpäätösasiantuntija, puhelin 09 183 5531 tai teija.rehn(a)finanssivalvonta.fi (13.12. alkaen)
  • Virpi Haaramo, johtava tilinpäätösasiantuntija, puhelin 09 183 5355 tai virpi.haaramo(a)finanssivalvonta.fi
     

1 Jatkossa kohta voi muuttua sen jälkeen kun 2/2016 määräysten ja ohjeiden muutokset tulevat voimaan tammikuussa 2018.