Verkkouutinen 7.9.2018 – 7/2018

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus 2012–2016: kannattavuus hyvällä tasolla

Vuonna 2016 koko vakuutusliikkeen vakuutusmaksutulo oli 828 miljoonaa euroa, joka on noin 15 miljoonaa euroa edellisvuotta alhaisempi. Tarkasteluajanjakson 2012–2016 aikana vakuutusmaksutulo kasvoi edelliseen vuoteen nähden vuosina 2013, 2014 ja 2015.Liikennevakuutuksen toteutunut tulos oli vuonna 2016 noin 210 miljoonaa euroa. Se on ollut tarkasteluajanjaksolla keskimäärin 173 miljoonaa euroa. Toteutunut tulos suhteessa maksutuottoihin oli vuonna 2016 noin 25 % ja tarkasteluajanjaksolla keskimäärin 22 %. Koko vakuutuslajin näkökulmasta toiminta on ollut hyvin kannattavaa. Yhtiöiden välillä tuloksen muodostumisessa oli kuitenkin suuria eroja.

Liikennevakuutuksen yhdistetty kulusuhde oli vuonna 2016 93 %, kun se oli vuosina 2012–2016 keskimäärin 97 %. Asiakasryhmäkohtainen yhdistetty kulusuhde luvanvaraiselle liikenteelle sekä yrityksille ja yhteisöille oli tarkasteluajanjaksolla molemmille ryhmille keskimäärin 104 %. Yksityistalouksille yhdistetty kulusuhde oli ajanjaksolla keskimäärin 96 %, ja vuonna 2016 se oli 88 %.

Finanssivalvonnan julkaisema liikennevakuutuksen tilastotutkimus perustuu vuosilta 2012–2016 kerättyyn aineistoon. Tilastotutkimuksessa esitetään taulukoita, kuvioita ja laskelmia koskien vakuutusmaksuja, markkinaosuuksia, tulosta ja tunnuslukuja. Tulostiedot esitellään sekä yhteenlasketuista tiedoista että yhtiökohtaisesti. Tilastotutkimuksen yhteydessä julkaistavassa excel-tiedostossa on tulostietojen tarkempi erittely.

Lisätietoja antaa

  • johtava matemaatikko Pirkko Welin-Siikaluoma, puhelin 09 183 5533 tai pirkko.welin-siikaluoma(at)finanssivalvonta.fi.

Liitteet