Verkkouutinen 22.9.2021 – 15/2021

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus 2016–2020: Vahinkojen lukumäärä ennätyksellisen alhaisella tasolla vuonna 2020

Vuonna 2020 liikennevakuutuksen vakuutusmaksutulo oli 721 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli ollut 714 miljoonaa. Maksut kasvoivat siten yhdellä prosentilla edelliseen vuoteen verrattuna. Vuoden 2020 lopussa liikennevakuutusta harjoitti Suomessa 32 vakuutusyhtiötä, joista 26 oli suomalaisia ja kuusi ulkomaisia ETA-maiden vakuutusyhtiötä. Suomalaisten vakuutusyhtiöiden määrä oli vuoden loppuun mennessä pienennyt kahdella A-Vakuutus Oy:n sulauduttua Pohjola Vakuutus Oy:hyn ja LähiTapiola Satakunta Keskinäisen Vakuutusyhtiön sulauduttua LähiTapiola Lännen Keskinäiseen Vakuutusyhtiöön.

Vuoden 2020 liikennevakuutuksen toteutunut tulos 118 miljoonaa euroa muodostui 6 miljoonan euron vakuutusteknisestä tuloksesta ja 112 miljoonan euron sijoitustuotoista. Suhteutettuna nettovakuutusmaksutuottoihin tulos oli 17 prosenttia, joka oli samaa suuruusluokkaa kuin tarkastelujaksolla 2016–2020 keskimäärin. Vakuutusteknistä tulosta heikensivät vastuuvelan laskuperusteisiin tehdyt muutokset. Näistä merkittävimpiä olivat vastuuvelan laskennassa käytettyjen diskonttokorkojen alentaminen, jollaiseen useimmat yhtiöistä päätyivät markkinoilla pitkään jatkuneen matalan korkotason vuoksi. Vastuuvelan laskuperustemuutoksilla parannettiin vastuuvelan turvaavuutta.

Vuoden 2020 aikana levinneestä koronapandemiasta aiheutunut liikennemäärien väheneminen heijastui myös liikennevahinkojen lukumäärään. Vahinkoja ilmoitettiin vakuutusyhtiöille jopa 12 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ilmoitettujen vahinkojen määrä olikin alimmalla tasollaan yli kymmeneen vuoteen. Myös vähälumiset talvikuukaudet eteläisessä osassa maata todennäköisesti pienensivät vahinkojen lukumäärää vuonna 2020. Vaikka vahinkojen määrä vähenikin merkittävästi, tämän vaikutusta korvauskulujen kehitykseen ei kerätystä aineistosta kuitenkaan pysty selvästi havaitsemaan.

Koko vakuutuslajin näkökulmasta toiminta on ollut kannattavaa, mutta tuloksen muodostumisessa on kuitenkin ollut suuria eroja yhtiöiden ja eri vuosien välillä.

Finanssivalvonnan julkaisema liikennevakuutuksen tilastotutkimus perustuu vakuutusyhtiöiltä kerättyyn aineistoon. Tilastotutkimuksessa esitetään vakuutusmaksuja, markkinaosuuksia, tunnuslukuja ja tulosta koskevia taulukoita. Yhteenlaskettujen tietojen lisäksi erillisessä tiedostossa julkaistaan tulostiedot yhtiökohtaisesti.

Lisätietoja antavat

  • Vesa Ronkainen, ryhmäpäällikkö, puhelin 09 183 5704 tai vesa.ronkainen(at)finanssivalvonta.fi
  • Pirkko Welin-Siikaluoma, johtava matemaatikko, puhelin 09 183 5533 tai pirkko.welin-siikaluoma(at)finanssivalvonta.fi

Liitteet