Verkkouutinen 4.4.2022 – 5/2022

Finanssivalvonnan toimintakertomus 2021: Finanssisektorin tila säilynyt hyvänä mutta maailman talousnäkymiin vaikuttavat monet epävarmuustekijät

Finanssisektorin tila on säilynyt hyvänä myös koronapandemian toisen vuoden aikana, mutta koronapandemian ja talouden kehitykseen liittyvät riskit ovat yhä koholla. Finanssivalvonta on jatkanut valvottavien riskitilanteen tehostettua seurantaa ja analyysia koronapandemian ja sen talousvaikutusten kehityksestä.

–Eurooppa on herännyt uuteen todellisuuteen Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Samalla hybridivaikuttaminen ja kyberiskut ovat aiempaa vakavampi uhka yhteiskunnassa. Maailman talousnäkymiin vaikuttavatkin monet epävarmuustekijät, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen kirjoittaa katsauksessaan.

–Tässä epävarmassa tilanteessa finanssisektorilla korostuu – jälleen kerran – hyvän ja vankan riskienhallinnan merkitys, oli sitten kyse pankkien luotto- tai markkinariskeistä, työeläkeyhtiöiden sijoitustoiminnan riskienhallinnasta tai kyberiskuihin varautumisesta.

Finanssivalvonnan toimintakertomuksessa käsitellään mm. finanssisektorin tilaa, toimintaympäristön mukana muuttuvaa valvontaa sekä kertomusvuoden merkittäviä teemoja: 

Toimintakertomus julkaistiin verkkosivustona ja se julkaistaan myöhemmin kevään aikana myös ruotsiksi ja englanniksi.

Lisätietoja antaa

Viestinnän mediapäivystys, puhelin (09) 183 5030, arkisin klo 9–16.

Lue kertomukset