Valvottavatiedote 1.11.2023 – 58/2023

Teema-arvio korvaus- ja kuluinflaation vaikutuksista vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelkaan ja vakavaraisuuteen – merkittävä inflaatioriski huomioitava eksplisiittisesti vastuuvelassa

Finanssivalvonta on teema-arviossaan selvittänyt kiihtyvän inflaation vaikutuksia vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelkaan ja vakavaraisuuteen. Inflaation vaikutusten arviointi toteutettiin yhtiöille loppuvuodesta 2022 lähetetyn kyselyn, vuoden 2023 alkupuolella käytyjen aktuaaritapaamisten ja huhtikuussa 2023 toteutetun skenaariotestin avulla.

Ennen vuotta 2022 vahinkovakuutusyhtiöt ovat pääsääntöisesti arvioineet inflaation vaikutuksia vastuuvelkaan implisiittisillä laskentamenetelmillä, joissa inflaation odotetaan toistuvan tulevaisuudessa keskimäärin samanlaisena kuin menneisyydessä. Menetelmät toimivat hyvin aikana, jolloin inflaatio ei muutu merkittävästi, mutta kiihtyvän inflaation ympäristössä implisiittiset menetelmät johtavat herkästi vastuuvelan inflaatiovaikutusten aliarvioitumiseen.

Selvityksen perusteella suurin osa vahinkovakuutusyhtiöistä on tunnistanut implisiittisiin malleihin liittyvät ongelmat ja yhtiöt olivat ottaneet käyttöön menetelmiä kiihtyvän inflaation vaikutusten huomioimiseksi vuoden 2022 vuosiraportoinnissa. Yleisemmin kiihtyvä inflaatio huomioitiin lisäämällä implisiittisesti laskettuun vastuuvelkaan eksplisiittisesti arvioitu inflaatiolisä.

Inflaation skenaariotestin perusteella korvaus- ja kuluinflaation kokonaisvaikutukset vahinkovakuutussektorin vastuuvelkaan ja vakavaraisuuteen jäävät verrattain rajallisiksi, joskin yhtiö- ja vakuutuslajikohtaisilla tasoilla tuloksissa on vaihtelua. Kokonaistason rajallista vaikutusta selittävät erityisesti lakisääteisten vakuutusten jakojärjestelmät, joilla katetaan lakisääteisten vakuutusten eläkemuotoisten korvausten indeksikorotukset. Lakisääteisten lajien eläkkeet kattavat noin neljäkymmentä prosenttia koko vahinkovakuutussektorin korvausvastuusta, joten jakojärjestelmien vakuutusyhtiöille tuoma inflaatiosuoja on merkittävä.

Skenaariotestin vakaista tuloksista huolimatta kiihtyvän inflaation synnyttämän epävarmuuden hallitseminen vaatii vahinkovakuutusyhtiöiltä oman inflaatioriskiprofiilin tunnistamista ja hallitsemista. Vahinkovakuuttaminen on kaikkiaan hyvin moniulotteista, joten inflaatio vaikuttaa erilaisiin vahinkovakuutusyhtiöihin erilaisin tavoin. Suoraan vastuuvelkaan kohdistuvien vaikutusten lisäksi inflaatio vaikuttaa esimerkiksi yhtiöiden kannattavuuteen ja markkinoiden kilpailuasetelmiin, korkoihin ja sijoitusmarkkinoihin sekä jälleenvakuutusmarkkinoihin, joilla kaikilla on merkittäviä vaikutuksia myös vahinkovakuutusyhtiöiden vakavaraisuuteen.

Finanssivalvonnan kanta

Selvityksen perusteella Finanssivalvonta odottaa, että inflaation vaikutus pitkähäntäiseen vastuuvelkaan arvioidaan eksplisiittisesti, jos vastuuvelkaa ei ole jakojärjestelmillä tai muilla tavoin tehokkaasti suojattu inflaatiolta. Lisäksi Finanssivalvonta odottaa, että eksplisiittisten inflaatiomenetelmien kuvaukset sisällytetään vastuuvelan laskennan dokumentteihin. 

Lisätietoja antaa

  • Toni Blomster, johtava matemaatikko, puhelin 09 183 5318 tai toni.blomster(at)finanssivalvonta.fi
  • Iiro Marttila, matemaatikko, puhelin 09 183 5483 tai  iiro.marttila(at)finanssivalvonta.fi

Liite

Selvitys korvaus- ja kuluinflaation vaikutuksista vahinkovakuutusyhtiöiden vastuuvelkaan ja vakavaraisuuteen