Verkkouutinen 5.12.2019 – 9/2019

Liikennevakuutuksen tilastotutkimus 2013–2017: Liikennevakuutusten tarjonnassa useita muutoksia vuonna 2017

Vuonna 2017 liikennevakuutusten tarjonnassa tapahtui useita muutoksia. Vuoden 2017 lopussa 35 vakuutusyhtiötä harjoitti Suomessa liikennevakuutuslain mukaista liikennevakuutusta, kun vuotta aikaisemmin yhtiöitä oli ollut 16. Suurin muutos vakuutusyhtiöiden lukumäärässä aiheutui LähiTapiola-ryhmässä tehdystä järjestelystä, missä liikennevakuutusliiketoimintaa siirrettiin LähiTapiola Keskinäisestä Vakuutusyhtiöstä 20 LähiTapiola-alueyhtiölle. Suomesta poistui myös yksi liikennevakuutusta harjoittanut yhtiö, kun If Vahinkovakuutus Oy lopetti toimintansa ja vakuutuksia alettiin myöntää pelkästään If Vahinkovakuutus Oyj:n Suomen sivuliikkeen kautta. Vuoden 2017 lopussa liikennevakuuttajista 29 oli suomalaisia vakuutusyhtiöitä ja kuusi ulkomaisia ETA-vakuutusyhtiöitä.

Liikennevakuutuksen maksutulo vuonna 2017 oli 740 miljoonaa euroa, mikä oli 11 prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Maksujen alenemiseen vaikutti vuoden 2017 alussa voimaan tullut liikennevakuutuslain kokonaisuudistus, joka vapautti vakuutusten hinnoittelua koskevaa sääntelyä. Vuoden 2017 liikennevakuutuksen toteutunut tulos oli 167 miljoonaa euroa, joka oli 22 prosenttia suhteessa vakuutusmaksutuottoihin. Tulos oli jonkin verran parempi kuin vuosina 2013–2017 keskimäärin. Tulos suhteutettuna maksutuottoihin oli viiden vuoden tarkastelujaksolla 18 prosenttia. Sijoitustuotoilla oli merkittävä osa tuloksen muodostumisessa, sillä nettovastuuvelan katteelle kohdistetut sijoitustuotot selittivät yli 15 prosenttiyksikköä keskimääräisestä tuloksesta. Koko vakuutuslajin näkökulmasta toiminta on ollut hyvin kannattavaa, mutta yhtiöiden ja eri vuosien välillä tuloksen muodostumisessa oli kuitenkin suuria eroja.

Finanssivalvonnan julkaisema liikennevakuutuksen tilastotutkimus perustuu vakuutusyhtiöiltä vuosilta 2013–2017 kerättyyn aineistoon. Tilastotutkimuksessa esitetään vakuutusmaksuja, markkinaosuuksia, tunnuslukuja ja tulosta koskevia taulukoita, kuvioita ja laskelmia. Vuodelta 2017 esitetään tunnusluvut erikseen myös moottoripyörien liikennevakuutusten osalta. Yhteenlaskettujen tietojen lisäksi erillisessä tiedostossa julkaistaan tulostiedot yhtiökohtaisesti.

Lisätietoja antaa

Pirkko Welin-Siikaluoma, johtava matemaatikko, puhelin 09 183 5533 tai pirkko.welin-siikaluoma(at)finanssivalvonta.fi.

Liitteet