Lehdistötiedote 15.3.2018

Finanssivalvonnan toimintakertomus 2017: Finanssisektori on säilynyt vakaana

Finanssivalvonnan tänään julkaiseman, vuoden 2017 toimintakertomuksen mukaan Suomen finanssisektori on säilynyt vakaana. Toimintaympäristön ja kilpailuasetelmien tuomat muutokset sekä digitalisaatio haastavat kuitenkin alan kannattavuutta.

Finanssisektorilla tapahtuvat rakennemuutokset ovat merkittäviä niin pankki-, vakuutus- kuin työeläkesektoreilla.

Digitalisaatio ajaa vakiintuneet toimijat vastaamaan asiakkaiden muuttuneisiin odotuksiin sekä perinteisen Finanssialan ulkopuolelta tulevaan kilpailuun. Arvioidessaan uusien toimijoiden toimilupaedellytyksiä Finanssivalvonta ottaa huomioon mm. tietosuojan, tietoturvan ja toimijan varautumisen kyberriskeihin.

Toimintaympäristön muutoksesta ja digitalisaatioon panostamisesta huolimatta valvottavan tulee pystyä hallitsemaan perusliiketoimintansa, panostaa riittävästi riskienhallintaan ja täyttää hyvän hallinnon vaatimukset.

– Oman toiminnan, sen toimiluparajojen ja vastuiden tunteminen on yritysjohdon perustehtävä. Digitalisaatio tuo paljon uusia mahdollisuuksia finanssialalle: esimerkiksi pilvipalvelut, big data ja keinoäly antavat mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja palveluihin, Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen toteaa.

Toimintakertomuksessa käsitellään edellisen vuoden painopisteiden ja finanssimarkkinoiden tilan lisäksi myös uutta maksupalveludirektiiviä ja sijoitustuotteiden myynnin valvontaa.

Toimintakertomus julkaistaan ruotsiksi ja englanniksi myöhemmin kevään aikana.

Lisätietoja

Anneli Tuominen, johtaja. Haastattelupyynnöt koordinoi Viestinnän mediapäivystys, puhelin (09) 183 5030, arkisin klo 9–16.

Lue kertomukset: