Valvottavatiedote 23.5.2014 – 29/2014

Finanssivalvonnan havaintoja kaupparaportoinnista sekä uusi raportointiesimerkki

Finanssivalvonta on arvioinut jatkuvassa valvonnassaan kaupparaportoinnin määräyksiin ja ohjeisiin 12/2013 lisättyjen uusien kaupparaportointivaatimusten mukaisen raportoinnin oikeellisuutta. Alla esitetään Finanssivalvonnan valvontahavaintoja. Finanssivalvonta on myös lisännyt uuden raportointiesimerkin warehousing-toimeksiantojen raportointiin.

Yhdistettyjen ja warehousing-toimeksiantojen raportointi

Yhdistetyn toimeksiannon raportointia on ohjeistettu kaupparaportoinnin raportointiesimerkit -dokumentissa raportointiesimerkki 10:ssä (sijoituspalveluyritys toteuttaa toimeksiannon, jossa monta asiakasta ja toimeksianto toteutuu useana transaktiona).

Finanssivalvonta korostaa, että raportointiesimerkkiä 10 tulee käyttää ainoastaan siinä tapauksessa, että toimeksiannossa on useampia asiakkaita ja toimeksianto toteutuu useana transaktiona markkinapaikalla. Jos toimeksiannossa on yksi asiakas tai toimeksianto toteutuu yhtenä transaktiona, asiakastiedot tulee raportoida markkinapaikalla toteutuneessa transaktiossa raportointiesimerkkien 1a, 1b tai 1c mukaisesti.

Kaupparaportoinnin raportointiesimerkit -dokumenttiin on lisätty uusi raportointiesimerkki 16 warehousing-toimeksiannon raportointiin, kun toimeksiannossa on useampia asiakkaita. Tätä vaihtoehtoista esimerkkiä on mahdollista käyttää, jos raportoija ei pysty teknisesti raportoimaan yllämainittujen raportointiesimerkkien mukaisesti.

Finanssivalvonta kehottaa sijoituspalvelun tarjoajia varmistumaan, että raportointiesimerkkiä 10 ja uutta raportointiesimerkkiä 16 käytetään ainoastaan silloin, kun toimeksiannossa on monta asiakasta ja toimeksianto toteutuu useana transaktiona. Finanssivalvonta tulee seuraamaan kyseisten raportointitapojen käyttöä, ja raportoijan tulee tarvittaessa pystyä esittämään perustelut kyseisten raportointiesimerkkien käytölle.

Kaupparaportoinnin raportointiesimerkit -dokumentti on saatavilla Finanssivalvonnan verkkopalvelussa.  

Edelleenvälitettyjen toimeksiantojen raportointi

Kun sijoituspalvelun tarjoaja välittää toimeksiannon toiselle sijoituspalvelun tarjoajalle toteutettavaksi, toimeksiannon edelleenvälittäjän on raportoitava Finanssivalvonnalle tieto liiketoimen toteuttamisesta ja tieto, kenen lukuun liiketoimi on tehty (asiakastiedot), ellei toimeksiannon toteuttaja ole näitä tietoja edelleenvälittäjän puolesta Finanssivalvonnalle raportoinut.

Finanssivalvonta korostaa, että edelleenvälittäjän velvollisuus raportoida asiakastiedot Finanssivalvonnalle koskee myös niitä liiketoimia, jotka ulkomainen toteuttaja raportoi omalle kansalliselle toimivaltaiselle viranomaiselleen.

Kaupparaportoinnin oikeellisuus

Finanssivalvonnan kaupparaportointijärjestelmä on osa Euroopan kattavaa arvopaperikaupankäynnin tiedonkeruu ja -vaihtokokonaisuutta.  Raportoitavien tietojen oikeellisuudella on keskeinen merkitys valvonnan toteuttamisessa. 

Finanssivalvonta on havainnut jatkuvassa valvonnassaan kaupparaportoinnin oikeellisuudessa seuraavia puutteita ja virheitä:

  • edelleenvälitetyn toteutuneen toimeksiannon kaupankäyntiaika poikkesi toteuttajan raportoimasta kellonajasta tai puuttui kokonaan
  • täydenvaltakirjan omaisuudenhoitokaupoissa ei raportoitu omaisuudenhoitajan Y-tunnusta proxy holder -kentässä
  • First North Finlandissa kaupankäynnin kohteena olevien rahoitusvälineiden kauppoja ei raportoitu
  • suomalaisen asiakkaan yksilöintitietona raportoitiin muu tunnus kuin suomalainen henkilötunnus tai Y-tunnus
  • asiakkaan henkilötunnus tai Y-tunnus raportoitiin pelkästään client code -kentässä, mutta se puuttui client identifier local -kentästä
  • joukkovelkakirjakauppojen hinta raportoitiin price percentage -kentän sijasta price currency -kentässä
  • Helsingin pörssin kauppojen kaupankäyntiviitteen raportoinnissa oli virheitä
  • vastapuolen tunnisteena pörssikaupassa käytettiin muuta tunnistetta kuin BIC-koodia
  • asiakkaan osoitetiedoissa raportoitu maakoodi poikkesi 2-merkkisestä ISO 3166-koodista (esim. FI)
  • sijoituspalvelun tarjoajilla oli puutteita raportoinnin paluuviestien seurannassa ja hylättyjen kauppojen korjaamisessa.

Finanssivalvonta kehottaa sijoituspalvelun tarjoajia varmistumaan omassa raportoinnissaan edellä mainittujen seikkojen oikeellisuudesta. Finanssivalvonta korostaa, että raportointivastuu on aina raportointivelvollisella, vaikka raportoinnin tekninen toteutus olisi ulkoistettu.

Kaupparaportoinnin oikeellisuus ja kattavuus on yksi valvonnan painopistealueista. Finanssivalvonta puuttuu tarvittaessa valvontatoimin havaitsemiinsa raportoinnin laiminlyönteihin.

Lisätietoja antaa

markkinavalvoja Jyrki Kiviniemi, puhelin 010 831 5423, ja sähköposti jyrki.kiviniemi(at)finanssivalvonta.fi.